lauantai 25. joulukuuta 2010

Star Monkeyn joulu

Meidän poikakultamme se on starttaillut kiitettävästi tämän kuun puolivälin tiimoilla, ja rikkoi vauva ennätyksensäkin, kun oikein, oikein kovasti yritti. 19,5 tuli uudeksi ennätykseksi, ja taitojen lisäksi oli kyllä vähän tuuriakin matkassa. Satuimme loistopaikalle, ja koska ketään ei tientukkeena ollut, sai heppa kiihdytellä ensimmäistä kertaa kunnolla. ...myöhemmissä raveissa ei niin hyvin sitten mennytkään...

Star Monkey sai joululahjaksi meiltä kaikilta uuden (järkyttävän kalliin) toppaloimen, ja sitä se todellakin tarvitsee. Yleensä niin mukava ori on ollut koko joulun vihainen kuin ampiainen, koska ei ole oikein hakaan päässyt: pakkanen on paukkunut kolmenkymmenen asteen tienoilla. Ajolenkkikin on ollut tuskaa varsinkin minulle kuskina, vaikka käytinkin superpaksua lumikelkkahaalaria... Että toppaloimi oli todella loistava lahja.

Mutta nyt käy askel kohti uusia haasteita. Kolmivuotiskausi on kilpailuiden suhteen kesken, ja ori on itsekin juoksijana tullut hienoon sukuunsa.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Tavallista treenipäivää vietettiin

Parit oikeatkin lähdöt ovat nyt kolmivuotiaalla pojulla hienosti sujuneet minun kanssani. Ennätys näyttää nyt olevan tasan 21,0, eli ihan sellainen mukava uraansa aloittavalle, ihan pari kertaa oikeasti startanneelle. Vielä kun saisi lähetettyä tuolle Lokille niitä kutsuja, niin sivuillekin saataisiin.

Star Monkey voi siis hyvin, ja harjoittelee ahkerasti. Tänään ajeltiin ihan vain reipasta hölkkää, jotta röörit auki pysyisivät, ja ai että kun poika säikähti yhtäkkiä mielettömästi pyöräilijää. En itsekään huomannut etukäteen ollenkaan, että polulle oli pienemmästä haarasta kääntymässä joku herttainen huivipäinen mummeli punaisella pyörällä. Orivauvalle se tuli myös yllätyksenä, ja voi että kuinka se ihan hätkähti.

Hyvin me mummomafiasta huolimatta ohitse menimme. Star Monkeystä on tullut iso poika, koska se ihan askeleen verran vain väisti sivullepäin, ja jatkoi saman tien reippaasti, vaikka tarkkailikin ympäristöään hetken valppaammin. Oikein se onkin: ei pyöräilijöissä ole mitään pelättävää tasapainoiselle hevoselle.

Miltähän sitten tuntuu, kun kolmivuotiskausi on ohitse? Sittenhän Star Monkey ei enää neljään kokonaiseen vuoteen ole minun vastuullani kilpailupuolella, ellei mitään yllättävää siis tapahdu. Mukavaa sen kanssa on ollut toimia.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Heippa! Koekuvat ja muuta höpinää

Kasvattaja täällä vaihteeksi huhuilee. Oresama kilpailuttelee oria edelleen, Stara täyttikin 3 vuotta 1.11 ja sitä kahviteltiikin sitten tallilla, toki minä leivoin orille sopivan kaurakakunkin, eikä se paljoa miettinyt vaan pisteli sen poskeensa.

Olin itse katsomassa Staran koelähtöä, ja pakko sanoa että jännitti kun kiinnitin pojan sekin ja lähetin sen Oresama rattaillaan kokeeseen. Omistaja kolmikon suuresta jännittelystä huolimatta ori teki hienon juoksun ja toimi kuin kilpahevonen ikään, vaikka hieman hermostunut tietenkin oli.

Orin toisista näyttelyistä odottellaan juuri tuloksia, saa nähdä ollaanko orista edelleen sitä mieltä, että upea on!


Tässä ollaan juuri tultu lämmityksestä ja poika hieman katselee radan meininkiä.



Tässä ollaankin sitten tosi toimissa, kuten näkyy, ei ori ota suurempia tressejä, juoksi iloisesti korvat hörössä!

- Lokki

HUOM. Kuvien hevonen ei liity blogissa kirjoiteltuun tekstiin mitenkään!

maanantai 6. syyskuuta 2010

Koelähtö läpi

Muutama päivä sitten starttasi vauvamme koelähdössä Crimsonissa. Sijoituksiahan noissa ei oikeasti lasketa, mutta maalilinjan meidän poika yritti ensimmäisenä, vaikka lähdön toinen osallistuja tulikin vain karvan verran hitaammin perille. Ja pakko sanoa, että oli siinä kärryillä istuessa mahtava fiilis! 1.22,4ke on todella, todella hyvin tältä pojalta, kun se niin kovasti vielä jännittikin... Nyt vain mailailemaan tuota netistä löytyvää kutsusivua Lokille, joka vastaa kimppavarsan nettisivujen päivityksestä.

Crimson sijaitsee melkein takapihalla, joten palkintosumma 50ve korvasi juuri ja juuri bensakulut matkalta, vaikka eipä sitä sen vuoksi voitettu ulos. Jotenkin on juhlallinen olo, kun hevonen on vihdoin tullut sillä tavalla aikuiseksi, että sillä on edes koelähtöennätys ja rahatili auki. Seuraavaksi suunta on opetuslähtöön, ja pojun täytettyä kolme vuotta me kokeilemme niinsanottuja oikeita lähtöjä!

Reissusta sen verran, että kyllä sitä oria jännitti, voi luoja. Sen kotitalli on melkolailla keskikokoinen, ja vaikka ravien järjestäjä Crimson on samaa kokoluokkaa, kilpapaikan raviradalla kävi sellainen hulabaloo, että hirvitti. Juoksijoita ei ollut montaakaan, koska kyseessä olivat koelähtöravit, mutta muutamista nuorista hevosista käytiin kauppaa. Ja siitä sitten ihan oikeasti lähti ääntä! Olimme koko porukka tosi ylpeitä, kun meidän hevonen ei keksinyt tulla hulluksi pelosta, tai vaikka ruveta tanssimaan sambaa korvillaan silkasta kauhusta. Hyvin vauva oli, vaikka elehtikin hermostuneesti.

Lähtö meni kokeillen ja harjoitellen. Noin nuorella saa olla vielä taluttajakin auttamassa voltin kanssa, mutta ei sellaista tarvittu. Aluksi se olisi halunnut lähteä kahdesti viipottamaan katsojien suuntaan korvat sivuilla kuin aasilla, mutta epäröiden pysyikin paikallaan ja toimi todella asiantuntevasti siihen nähden, että lähtö on sen koko elämän ensimmäinen. Tottakai volttiakin ollaan ehditty harjoittelemaan hevosen kotitallilla vanhojen konkareiden seurassa ja yksin, mutta eihän se ikinä sama asia ole, kuin tositilanteessa. Harjoittelua tämäkin oli - ja Star Monkey oppi uutta tälläkin kerralla!

No mitä jäi käteen? Lokin ja Pokerin kameroihin ainakin mielettömästi valikuvia ja filmikuvaa pikkulapsen ensimmäisestä esiintymisestä Suuressa Maailmassa. Sitten tietenkin hyväksytysti läpäisty koelähtö ja ensimmäinen rahasumma hevosen omalle tilille. Tärkeimmät asiat olivat kuitenkin hevoselle harjoittelu ja meille kaikille hauska ilta hevospuuhissa.

perjantai 6. elokuuta 2010

Sukuselvitys

isä lv-o. Conartist Yep s. 07.08.2006
sk. 155cm, tummanruunikko
kasv. Yep Trotters - om. Yep Trotters

st. 196, 22-21-22 - vs. 165 508v€
enn. 10,4aly - 13,9ly
voittoprosentti 11 - totoprosentti 33

Conartist Yep, eli tutummin Konna, on Yep Trottersin kasvattama ja omistaja amerikanravuriori. Ori myytiin 4-vuotiaana RR Ajattomalle ja kilpauransa jälkeen hevonen palasi kasvattajalleen. Kossu teki hienon ja harvinaisen pitkän uran, startteja ori juoksi yhteensä 196 totosijoin 22-21-22. Voittorahoja ori keräsi 165 508v€uron edestä ja ennätyksekseen hevonen juoksi komean ajan 10,4aly. Kossu menestyi myös suurkilpailuissa voittaen Night GP'n vuonna 2007 ja Live Is Life lähdön vuonna 2007. Vuonna 2009 ori valittiin VRER'n ravigaalassa "Vuoden 2009 lämminverinen siitosori"-tittelin voittajaksi.

Konna teki myös hienon siitosuran, sen parhaimpiin jälkeläisiin kuuluvat mm. tamma P.R. Aadi 11,6ly, tamma Berryjam Burn 13,1a, ori Fire's Brainchild 11,9ake (Kripsin Lellipentu-Ajon 2nd.), ori Trickque Darkness 15,7kex (Derby 4th.) ja kenties tunnetuimpana ori Long Con 11,3aly (Derby 1st, Fair Viking Muistoajo 1st). Kossu esiintyy myös monen hyvän kilpahevosen sukutaulussa emän- tai isänisänä, mm. tamma Pacific Burn, Derby 3rd (ei. Conartist Yep), tamma Premiere Yep, Derby finalisti, Tammaderby 1st (ii. Conartist Yep), ori Comance Yep, Kasvattajakruunu 1st (ii. Conartist Yep), tamma Genie Yep, Kasvattajakruunu finalisti (ii. Conartist Yep), tamma Leonie Vans, Kasvattajakruunu finalisti (ii. Conartist Yep) ja tamma Amanda Quick Q'91, Kasvattajakruunu 2nd (ii. Conartist Yep).

***

isänisä lv-o. Codemaster s. 20.08.2003
sk. 156cm, ruunikko
kasv. Lars Holm, Ruotsi - om. Yep Trotters

st. 73, 13-8-4 - vs. 122 665v€
enn. 11,4aly 14,6ly
voittoprosentti 18 - totoprosentti 34

Codemaster, tuttujen kesken Koodi, on Yep Trottersin omistama ja maahantuoma amerikanravuriori. Koodi saapui Ruotsista kasvattajaltaan Lars Holmilta kilpailemattomana. Oriin 3-vuotiskausi ei luvannut paljoa, mutta 4-vuotiskautensa lopussa Koodi väläytteli kykyjään, kun se voitti ajalla 11,6aly. Ori juoksi lopulliseksi ennätyksekseen 11,4aly ja voittorahoja se keräsi 122 665v€uroa. Oriin statistiikka on 73, 13-8-4. Koodi menestyi useissa suurkilpailuissa se voitti mm. February GP'n, toinen se oli mm. Money Maker Memorialissa ja Virtuaalimestaruudessa, kolmannen sijan se nappasi mm. Calvaron Vuoden lämminverinen-lähdössä ja Los Croftin synttärilähdössä.

Siitoksessa ori pärjäsi varsin hyvin. Conartist Yepin lisäksi Koodin menestyneimpiin jälkeläisiin kuuluvat mm. tamma Moneycent N'Joy 13,2ake, tamma Cameron Wei 11,7ake, ori Radical Frankenhooker 13,1aly (Derby Selection 2nd), tamma Copycat Yep 12,4aly (Derbyn Tammasuosikki, 1st Tammaderby 1st), tamma Redslip Darkness 14,6aly ja ori Codebreaker 12,4aly. Koodin nimi esiintyy usean menestyksekkään ravihevosen suvussa emän- ja isänisänä, mm. ori Viking Yep, Virtuaalikriterium 1st (ei. Codemaster), tamma Vivid Yep, Kriterium finalisti (ei. Codemaster) ja tamma Elegant Amber, April Special 1st (ei. Codemaster).

***

isänemä lv-t. Svartdroppen s. 23.08.2003
sk. 153cm, mustanruunikko
kasv. Derben Stall, Ruotsi - om. Yep Trotters

st. 63, 3-4-4 - vs. 17 600v€
enn. 14,9ake - 15,1ke
voittoprosentti 5 - sijoitusprosentti 17

Svartdroppen tuli Ruotsista samassa kuormassa Codemasterin kanssa. Svartdroppen oli kilpailematon amerikanravuritamma, se aloitti kilpauransa Yepin omistuksessa. Tamma teki melko vaatimattoman kilpauran (st. 63, 3-4-4), mutta sen ennätys on kuitenkin tammoille varsin hyvä, 14,9ake. Statistiikan huonoudesta huolimatta tamma voitti yhden arvokilpailun, Reine de Vitessen. Voittorahoja "Noppa" ansaitsi yhteensä 17 600v€uroa.

Siitoksessa Noppa onnistui varsin hienosti, vaikkakaan vaatimattoman kilpauran perusteella ei välttämättä olisi sitä uskonut. Conartist Yepin lisäksi tamman parhaita jälkeläisiä ovat mm. tamma Copycat Yep 12,4aly (Derbyn Tammasuosikki 1st, Tammaderby 1st) ja ori Codebreaker 12,4aly. Kummankin edellämainitun hevosen isänä on Codebreaker, eli hevoset ovat Conartist Yepin täyssisaruksia! Noppa on myös emänemänä mm. hevoselle tamma Savannah Yep 15,7aly.

***

emä lv-t. Fire's Reticent s. 17.05.2005
sk. 158cm, ruunikko
kasv. Tulituulen Talli - om. Lokki

st. 68, 9-6-8 - vs. 46 800v€
enn. 14,4ake - 14,7ly
voittoprosentti 13 - sijoitusprosentti 34

Fire's Reticent, tuttujen kesken myös Red, on Tulituulen Tallin kasvattama ja Lokin omistaja amerikanravuritamma. Red teki hienon kilpauran osittain Lokin ja osittain kasvattajansa omistuksessa. Tamma juoksi yhteensä 68 starttia totosijoin 9-6-8, voittorahoja Red keräsi 46 800v€uroa ja ennätyksekseen se juoksi kovan ajan 14,4ake. Suurkilpailuissa ei valitettavasti tammaa nähty. Kilpauransa tamma päätti hienoon voittoon joka irtosi ajalla 14,7ly.

Siitoksessa Red ei ole vielä päässyt vauhtiin, mutta vähästä jälkeläismäärästä on ilmoille ehtinyt nousta jo yksi lahjakkuuskin. Redin jälkeläisiin kuuluvat ori Slow Drain 13,1aly, ori Dese's Gunpower 17,2aly (i. Raymond Brave) ja tamma Piracy Monkey 23,7ke (L'O Pledge Pirate). Molemmat varsat tulevat varmasti näyttämään kyntensä radoilla. Raymond Bravelaiset ovat hieman hitaammin kehittyviä, joten Dese's Gunpower tulee varmasti parantamaan kunhan saa lisää ikää. Piracy Monkey on vasta nuori tamma ja sekin tulee varmasti menestymään radoilla.

***

emänisä lv-o. Rockfeller s. 16.03.0000 (?)
sk. 164cm, mustanruunikko
kasv. Be-Rock Stall, USA - om. Hopealehdon Talli

st. ?, ?-?-? - vs. 169 628v€
enn. 11,8aly - 12,9ake
voittoprosentti ? - sijoitusprosentti ?

Rockfeller, myös Rontiksi kutsuttu hevonen, oli amerikanravuriori. Rockfellerin kasvatti jenkkiläinen Be-Rock Stall ja oriin omisti sekä maahantoi (?) Hopealehdon Talli. Oriin statistiikka ei valitettavasti ole tallella, mutta voittosummaksi muodostuio 169 628v€uroa ja ennätyksekseen ori juoksi ajan 11,8aly. Ori myös kantakirjattiin toisella palkinnolla ja hevonen menestyi myös näyttelyissä, mistä todisteena on titteli VIR MVA Ch.

Jalostuksessa Rontti onnistui hienosti. Oriin parhaimpiin jälkeläisiin kuuluvat mm. ori GT Hard As Rock 12,0, ori KMT's Keep Rocking 13,1a, ori Star Of Hole 11,2a (Highest Point Memorial 1st, Mysterious Yankee Memorial 1st), tamma Lanita De Joie 16,0mkp (Vuoden Monté-lämminverinen), ori Kuningas Rubiini 13,2a, tamma Lake's Christy 12,4a, tamma Sandy Hole 14,7a, tamma Fell Rose 13,5a, ruuna Pretty Hate Machine 14,9, tamma Rosebud Nin 14,3a ja tamma L.E.'s Nadja 11,6a. Rontti on myös emänisänä hyville ravihevosille mm. ori Riot Nin, Derby 2nd (ei. Rockfeller), Fire's Hercule, Hubertus-Ajo 3rd (ei. Rockfeller), ori Fire's Problematico, Ravirata Silwerin paras montéhevonen 08 (ei. Rockfeller) ja tamma Fire's Fortune, Tean Tammasarja 2nd (ei. Rockfeller).

***

emänemä lv-t. Ametisti s. 00.00.0000 (?)
sk. 150cm, ,mustanruunikko (vahvistamaton)
kasv. Fire's Arabians - om. Tommi

st. 31, 5-4-3 - vs. 30 780v€
enn. 12,3aly - 14,7lyx
voittoprosentti 16 - sijoitusprosentti 39

Ametisti, talliväen kesken vain Ame, oli kaunis amerikanravuritamma. Hevosen kasvattája on Fire's Arabians ja omistaja henkilö nimeltään Tommi. Tamma teki lyhyen, mutta hienon kilpauran joka käsitti 31 starttia totosijoin 5-4-3. Voittorahoja tamma juoksi yhteensä 30 780v€ ja tamman ennätykseksi jäi 12,3aly. Ametisti ei osallistunut suurkilpailuihin, mutta tamma menestyi myöskin montéssa. Tamman monté-ennätykseksi jäi 18,3mke.

Siitoksessa Ametisti jätti jälkeensä muutaman varsin hyvän jälkeläisen, mm. tamma Anne Yankee 13,6ly (Ametisti Muistolähtö 3rd), tamma Petronella 12,2ly ja ori Charlie Yankee 11,0ly (Fair Play-Ajo 1st, Ametistin Muistolähtö 1st, VRER Rankingfinaali 3rd). Ametistilla on myös hyviä jälkeläisiä toisessa polvessa, mm. ori Charmant Yep (Kasvattajakruunu finalisti), tamma P.R. Nonsense (Virtuaalikriterium 1st), tamma Fire's Bridgebuilder (Faster-Ajo 1st).

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Näyttelymenestystä!

Enään ei kai kukaan voi sanoa, ettei meillä olisi komeista komeinta orivarsaa pihallamme!

Tämä yksivuotias kakara käyttäytyi 20.07.2010 Aken Ravitallilla pidetyissä näyttelyissä kuin herrasmies ja sitä oli ihana esittää (verrattuna yleensä orivarsoihin jotka riekkuvat sinne tänne) ja se ei ollut lainkaan hämillään uudesta paikasta vaan pisti ryhtinsä peliin. Myös lastaaminen kotona ja kotiinpäin sujuivat moitteetta (mahtavaa!).

Näyttelyistä tuli kotiin viemiseksi luokkavoitto, BIS2, irtoSERT ja JS. Paremmin ei voisi mennä vai? ;)
Poika saikin monta porkkanaa kotona ja taisi siinä Oresama ja Pokerikin käydä poikaa oikein olantakaa kehumassa ja paijaamassa.

Ori onkin jo kääntynyt kaksivuotiaaksi ja treeni on hyvässä mallissa. Oresama huolehtii Staran kilpailuihin ilmoittamisesta ja treeniohjelmasta tällä hetkellä. Itsekkin olen orin rattaille useampaankin otteeseen päässyt ja kyllä tuntuu, että tämä äijä juoksee minne vain ja miten lujaa tahansa. Nyt täytyy vain olla tarkkana, ettei liian lujaa liian nopeasti.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Vauva on kohta 1,5v!

Noin puolitoistavuotiaan hevosvauvan varsaleikit ovat jo takanapäin, ja vaikka niitä oli ihana katsella, kyllä elämä on helpottunut huomattavasti. Nykyään poika osaa jo kaiken, minkä aikuisetkin hevoset, näin yleisestiottaen: se on erittäin hyväkäytöksinen esimerkiksi hoitotoimenpiteissä, eikä talutuksenkaan päässä kiirehdi kovasti. Söpöä hevosvauvaa ei ole enää olemassakaan, mutta hyväkuntoinen nuori poika on sen tilalla.

Sen vähän mitä koulutusta on aloitettu (toisinsanoen ihan vain ilman kärryjä takaa ohjastettu pienen opetuksen vuoksi kahdelta puolen talutettuna), voin kertoa kaikkien puolesta, että hyvin on mennyt. Ei Star Monkey osoita mitää yli-inhimillisiä älynlahjoja tai kasvata itselleen siipiä, mutta ei se ainakaan ole keskivertoa hankalampi tai vastusta erityisesti. Kun ori on kaksivuotias, sillä aletaan ajelemaan ihan oikeasti, ja luulen, että koelähtöäkin voidaan kokeilla jo aksivuotiaana, jos mitään erikoista uhmaikää tai takapakkia ei tule. Mikäli se menee ookoo, yritän suostutella muut kaksi omistajaa hyväksymään vielä opetuslähdönkin kokeilemisen, ja sitten saa minun puolestani kaksivuotiskausi olla ohitse. Mielessä on siis vain kokeilu, ja avainsana onkin Star Monkeyn OPETTAMINEN ravihevoseksi.

Näyttelytkin ovat menneet, ja siellä ori oli tutuimman ihmisensä, kasvattajansa Lokin kanssa kokeilemassa. Kirjallisia tuloksia en ole vielä saanut kätösiini, ja ennen sitä en ainakaan minä voi julkaista edes arvelua. En ehtinyt paikalle työkiireiden vuoksi, ja valokuvista on vähän paha sanoa, millaisia ne muut varsat sitten oikeasti olivat. Oli sija ensimmäinen tai viimeinen, eihän se vielä mitään kerro, koska Star Monkey kehittyy vielä myös ulkonäkönsä puolesta. Sehän on vieläkin pikkulapsi!

Toissapäivänä ori oli eläinlääkärin tarkastuksessa kotitallillaan. Sille kaikki sellainen on vieläkin aivan täysin uutta ja ihmeellistä, joten niinpä se suhtautui normaalien hevosten tapaan eläinlääkäriin hivenen uteliaasti ja hieman arasti. Kun poika tajusi, ettei eläinlääkäri satu, eikä siitä kuulu kovia ääniäkään, se rentoutui silmiinnähden. Ehkä se yhdisti lääkärin ja kengityssepän toisiinsa - olisitte vain nähneet, millainen show siitäkin tuli, kun seppä ilmestyi kuvioihin lyömään ensimmäisiä kenkiä jalkoihin. Minä olin aivan varma, että seppäparka saa kavionkuvat takamuksilleen, mutta asiantuntevana tyyppinä hän rauhoitteli oria itse, kun huomasi sen jännittävän ihan kamalasti. Uskon, että seuraava kengitys on enää vain pienimuotoinen sirkus, ja kolmas menee ihan rutiinilla. Star Monkey on fiksu poika.